Jaksotukset olennaisista eristä

16.12.2019 / Tilinpäätös

Kaikki olennaiset tapahtumat on kirjattava ja/tai oikaistava suoriteperusteisiksi viimeistään tilinpäätöksessä. Suoriteperusteisessa kirjanpidossa kirjaus tehdään kaudelle, jolla myynti ja osto ovat tosiasiassa tapahtuneet. Meno syntyy, kun tavara tai palvelu on vastaanotettu. Tulo syntyy, kun myyty tavara tai palvelu on luovutettu ostajalle. Maksuajankohdalla tai laskun eräpäivällä ei ole merkitystä.

Lue lisää

Hyvä tietää tilinpäätöksestä ja sen aikataulusta

16.12.2019 / Tilinpäätös

Vuoden 2019 tilinpäätös käsitellään kaupunginhallituksessa 23.3.2020. Aikataulu luodaan niin, että tämä päivämäärä toteutuu. Tilinpäätös on esitettävä kaupunginvaltuustolle kesäkuun loppuun mennessä. Kaupunginvaltuusto päättää tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä saatuaan tilintarkastajien tilintarkastuskertomuksen ja tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen.

Lue lisää

Lakon vaikutukset talous- ja palkkahallinnon paperipostiin

08.11.2019 / Talpa

​Postin lakko alkaa ensi maanantaina 11.11. ja sen kestoksi on kaavailtu kaksi viikkoa. Jotta kuntalaisasiakkaille aiheutuisi lakosta mahdollisimman vähän ongelmia, kaupungin lähettämiin laskuihin laitetaan enemmän maksuaikaa. Myös kaupungin sisäisessä postinjakelussa on viiveitä, joten esimerkiksi palkanlaskentaan tarkoitettu paperinen aineisto pitää skannata ja lähettää Talpaan sähköpostilla tai lomakkeella.

Lue lisää

Uutiskirje - www.talpatiedottaa.fi

31.10.2019 / Uutiskirje

Lue lisää

Talpa kouluttaa – tutustu tarjontaan tai ehdota koulutusta

31.10.2019 / Koulutus- ja asiantuntijapalvelut

Talpan järjestämiin talous- ja palkkahallinnon koulutuksiin voi ilmoittautua Helmen koulutuskalenterin kautta. Jos kaipaa räätälöityä koulutusta, kannattaa yhteyttä Talpaan. Talpalaisia asiantuntijoita voi myös kutsua toimialan tai liikelaitoksen omaan tilaisuuteen eli tulemme mielellämme vaikkapa pitämään lyhyen tietoiskun talous- ja palkkahallinnon asioista!

Lue lisää

Palkkahallinto tutuksi esimiehille

31.10.2019 / Koulutus- ja asiantuntijapalvelut

Esimies – tiedätkö, kuka saa työkokemuslisää? Missä tilanteissa palkka voidaan periä takaisin? Miten toimit alaisesi pitkän poissaolon aikana?

Lue lisää

Muista tarkistaa verokorttisi tuloraja

31.10.2019 / Palkanlaskenta

Tänä vuonna verokorteissa on koko vuodelle vain yksi tuloraja. Jos tuloraja ylittyy, kaikesta loppuvuonna maksettavasta palkasta pidätetään vero lisäprosentin mukaan. Kertyneet ansiot ja tulorajan näet palkkalaskelmistasi. Huomioi, että pääsääntöisesti tuloraja on tullut voimaan 1.2.2019 lukien, joten kertyneisiin ansioihin ei lasketa tammikuussa maksettuja palkkoja.

Lue lisää

Miksi maksaisin laskuni jatkossa sähköisesti?

31.10.2019 / E-Lasku

Talpan, Soten ja Finanssiala ry:n yhteinen sähköisen maksamisen pilotti ”Digitalisaatiosta hyötyä ikäihmisille” käynnistyi marraskuussa. Tuolloin kaupungin laskuja saaville senioriasiakkaille postitettiin henkilökohtainen kutsu tilaisuuteen, joka järjestetään Kampin palvelutalossa joulukuun alussa.

Lue lisää

Matkahallintajärjestelmään on tulossa muutoksia

31.10.2019 / Matkahallinta

Matkahallintajärjestelmään on marraskuun aikana tulossa muutoksia. Muutokset liittyvät olemassa olevan hyväksyjän roolin muutokseen, matkatyyppiin ja ohjeistukseen.

Lue lisää

Uudistettu työaikalaki vastaa muuttuvan työelämän tarpeisiin

31.10.2019 / Henkilöstö

Uusi työaikalaki tulee voimaan 1.1.2020. Laki noudattelee suurimmalta osaltaan vanhaa lakia. Lisäykset ja muutokset tulevat osittain EU:n direktiivistä, mutta muutoksissa on myös otettu huomioon muuttunut työelämän ns. 24/7-palveluvaatimus. Edellinen työaikalaki on lähes neljännesvuosisadan ikäinen, ja työelämä on muuttunut lain laatimisen jälkeen merkittävästi.

Lue lisää

Käsittele ostolaskut ennen eräpäivää

31.10.2019 / Maksuliikenne

Ostoreskontran maksatusajot ajastettiin lokakuun puolivälistä alkaen aamuyöhön, näin ne ovat lopullista ajoa ja pankkiin lähetystä varten jo valmiina töihin tultaessa. Tämä tarkoittaa sitä, että ostolaskujen tulee olla hyväksyttynä ennen eräpäivää, jotta ne ehditään siirtää Sapin ostoreskontraan maksatusta varten.

Lue lisää

Pulmia Helbitissä? Ota yhteyttä Helbit-neuvontaan

31.10.2019 / Henkilöstö

Kaupungin rekrytointijärjestelmä vaihtui syyskuussa ja käytössä on Helbit-niminen järjestelmä. Työssään rekrytointijärjestelmää käyttäville on tarjolla runsaasti Helbit- koulutuksia ja myös ohjevideoita itsenäiseen opiskeluun. Ongelmatilanteissa voi ottaa yhteyttä Helbit-neuvontaan.

Lue lisää

Muistioprosessiin muutoksia

30.10.2019 / Kirjanpito

Kaupungin kirjanpidonmuistioiden tallennusprosessi tulee hieman muuttumaan 2.12.2019. Tavoitteena on tehostaa prosessia hyödyntämällä SAP-järjestelmän ominaisuuksia ja robotiikkaa.

Lue lisää

Talpa tiedottaa: talous- ja palkkahallinnon koulutuksia

23.10.2019 / Uutiskirje

Lue lisää

Talpa tiedottaa: talous- ja palkkahallinnon koulutusta

30.09.2019 / Uutiskirje

Lue lisää