Vuoden talpalainen valittu

05.05.2015 / Arkisto

Talpassa äänestettiin ensimmäistä kertaa "Vuoden talpalainen" -tittelistä. Äänestyksellä haluttiin palkita kollega, joka on omalla olemuksellaan ja esimerkillään lisännyt työhyvinvointia.

Yhteensä 131 talpalaista käytti ääntään vuoden talpalaisen valinnassa. Ääniä annettiin 76:lle eri henkilölle. Yleensä äänestettiin kollegaa samalta osastolta, mutta ilahduttavasti ääniä annettiin myös yli osastorajojen.

Työkaveria kiiteltiin ystävällisyydestä ja kärsivällisyydestä, auttamisesta ja tukemisesta silloin kun todella tarvitaan. Myös huumori ja yhdessä nauraminen korostuivat vastauksissa. Samoin kollegassa arvostettiin luotettavuutta ja sitä, että kiireenkin keskellä on aikaa auttaa. Esimiesasemassa olevia kiitettiin paitsi ammattitaidosta, myös siitä, että he ovat läsnä ja helposti lähestyttäviä.

Muutamia perusteluja:

"Ei ole mitään niin suurta, eikä mitään niin pientä asiaa, mitä ei voisi kyseisen henkilön kanssa jakaa. Oli asia sitten työtä koskevaa tai työn ulkopuolista. Kiitos että olet läsnä."
"Saamme hänestä voimaa ja jaksamme työssä paremmin hänen vuokseen."
"Todella positiivinen ja tiimiä valaiseva persoona, joka on aina valmis auttamaan kun apua tarvitsee. Ei äksyile kuten moni, eikä kieltäydy auttamasta vaikka olisi kuinka kiireinen omien töiden kanssa."
"Hieno esimerkki hyvästä esimiestyöstä. Osaa jakaa työt ja vastuut oikeudenmukaisesti, puuttuu tarvittaessa epäkohtiin ja suhtautuu työntekijöihinsä inhimillisesti."
"On onni saada hänet työkaveriksi."

Vuoden talpalaiseksi valittiin Lahja Vennola ostolaskut ja rekisterit -osastolta!

Kati Toikka