Talpa palvelee poikkeustilanteessakin

06.05.2020 / Asiakaspalvelu Talpa

Talpa on hyvin ja jo etukäteen varautunut erilaisiin häiriöihin ja normaalista poikkeaviin tilanteisiin. Nyt koronaviruksen aikaan, turvaamme henkilökuntamme, asiakkaamme ja palvelumme kaikin mahdollisin keinoin ja teemme parhaamme, jotta talous- ja palkkahallinnon palvelut sujuvat normaalisti!

Yhä enemmän etänä ja sähköisesti

Suuri osa talpalaisista on tehnyt säännöllistä etätyötä jo ennen koronaepidemian puhkeamista. Meillä on etätyöskentelyyn rutiinia ja myös tietotekniset valmiudet. Tietoturva- ja -suoja-asiat huomioidaan niin toimistossa kuin kotikonttorilla. Kaikki tapaamiset ja kokoukset hoidetaan virtuaalisesti (Skype ja Teams), ellei fyysiseen läsnäoloon ole pakottavaa syytä.

Etätyöskentelyn takia paperiaineistoja ja -postia käsittelee meillä nyt normaalia pienempi joukko. Siksi toivomme, että toimitatte aineiston Talpaan ensisijaisesti sähköisesti. Jos esimerkiksi tietty palkanlaskentaan vaikuttava päätös on ehditty jo tehdä lomakepäätöksenä, pyydämme, että myös se lähetetään skannattuna sähköpostin liitteenä. Näin varmistamme, että saamme tiedot mahdollisimman pian tänne Talpaan.

Puhelinpalvelu klo 9-15

Talpan asiakaspalvelu palvelee puhelimitse koko kesän ajan arkisin kello 9-15:

Talpan asiakaspalvelupisteet Sörnäisten rantatie 27 A:ssa on toistaiseksi suljettu, eikä eläkeneuvontaan ole mahdollista sopia henkilökohtaista käyntiä. Kallion virastotalon yleisökassa (Toinen linja 4 A) on avoinna normaalisti eli ma-pe klo 9.00-15.30. Yleisökassalla voi maksaa esimerkiksi Helsingin kaupungin laskuja.


Hyödynnä ohjevideoita

Meiltä löytyy ohjevideoita esimerkiksi BIP-ostotolasku- ja M2-matkahallintajärjestelmän käytöstä. Niitä kannattaa nyt hyödyntää!

Maaliskuun uutiskirjeessä kerroimme vinkkejä poikkeustilanteeseen