Tilinpäätöksen teko alkamassa – katso tallenne ja tutustu ohjeisiin

22.12.2020 / Kirjanpito

Tilinpäätös 2020 on ajankohtainen ja pitää meidät kiireisinä koko loppuvuoden sekä vuoden 2021 alun. Tilinpäätös laaditaan edelleen tiukan aikataulun puitteissa. Prosessin sujumisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää aikataulun noudattaminen sekä ajantasainen kommunikointi kirjanpidon yhteyshenkilön kanssa. Meidän on yhdessä panostettava siihen, että vuodelle 2020 kuuluvat ostolaskut hyväksytään toimialoilla, virastoissa ja liikelaitoksissa niin, että ne ehtivät vuoden 2020 kirjanpitoon.

Myös robotti Aina-Ilona osallistuu urakkaan eli Aina-Ilona lähettää muistutusviestejä 2.1.–15.1. kaikille, joilla on vuodelle 2020 kirjattavia laskuja kierrossa. Ostolaskujen käsittelyyn tilinpäätöksessä 2020 tuo oman haasteensa uuden P2P-järjestelmän käyttöönotto. On suositeltavaa, että päivitettyyn tilinpäätösohjeeseen sekä sen liitteisiin tutustutaan ennen tilinpäätöskiireiden alkamista.

Tilinpäätösaikaan on kirjanpidon raportteja seurattava päivittäin ja varmistettava, että kaikki kulut ja tuotot ovat oikealla vuodella.

Olemme tehneet tilinpäätösinfon tallenteena sisältäen ns. yleisen tilinpäätösosion sekä myynti- ja ostolaskutuksen osa-alueet. Tallenteen voi katsoa osissa. Tallenne ja sen diat löytyvät samalta Helmi-sivulta kuin tilinpäätösohjeet eli Yhteiset palvelut > Taloushallintopalvelut > Kirjanpitopalvelut > Tilinpäätös > Tilinpäätös 2020

Jos tilinpäätöksestä tai ohjeistuksesta herää kysymyksiä, olethan yhteydessä Talpaan, autamme mielellämme:

Tilinpäätösterveisin
Anu Hiltunen, palvelupäällikkö


TP-info 2020

Tallenne käynnistyy, kun laitat ppt:n esitystilaan:

• Tilinpäätösinfon tallenne toimialoille ja liikelaitoksille 2020

Tallenteessa on yhteensä 40 selostettua diaa. Tallenteen voi katsoa osissa.

Infotallenteen kalvot:

• Tilinpäätösinfon pdf-kalvot toimialoille ja liikelaitoksille 2020